Elämä yhteydessä toisiin uskoviin

 

Jumala haluaa meidän elävän yhteydessä toisiin uskoviin. Seurakunnan muodostavat ne ihmiset, jotka kokoontuvat yhteen kasvamaan yhteisestä uskosta ja tuntemaan Häntä (Jeesusta). Jumala haluaa meidän oppivan keskinäisestä yhteydestä ja kasvavan uskossa vaeltaessamme yhdessä. Hän on asettanut seurakuntaan mm. pastoreita, opettajia ja profeettoja auttamaan uskovia kasvamaan Kristuksen tuntemisessa, vaeltamaan Hänen mielisuosiossaan sekä vahvistumaan Hänen luomassaan kutsumuksessa.

Seurakunta on myös paikka, jossa kokoonnutaan yhteen palvomaan, rukoilemaan ja oppimaan Herrasta yhteisesti. Seurakunnan tarkoitus on, että kaikki kasvaisivat yhdessä ja tukisivat toisiaan. Jokaisella uskovalla on sama päämäärä, kasvaa hengelliseen aikuisuuteen – Kristuksen kaltaiseksi – ja ilmentää Häntä, Hänen rakkauttaan tässä maailmassa.

Seurakunnan muodostavat siis sen ihmiset, mutta se on myös paikka, johon kokoonnutaan yhdessä palvomaan Jeesusta ja kohtaamaan elävää Jumalaa.